maanantai 20. syyskuuta 2010

O L O

Vasta yksi kokonainen viikko takana ja olo on loistava. Flunssasta selvitty ja vaikka sen takia liikkuminenkin on ollut minimalistista niin paino on silti pudonnut 2kg. Mites sitten käy kun lisätään tähän liikunta :)Käytännössä oon siis jättänyt pois pastan ja perunan. Riisiä, nuudeleita ja leipää, juustoa oon syöny tosi vähän, puolet vähemmän kuin ennen, myös kaikki maitotuotteet on ollut pois kuviosta. Viikko menee aika nopeesti kunnes huomaa että hei mähän saan herkutella kerran viikossa ja sitten maiskuttelenkin juuri niitä juttuja mitä on tehnyt mieli. Elämä ja laihdutus tuntuu helpommalta kun mitään ei viedä multa pois, kuten joissakin oikein rankoissa dieteissä. Kriittisin hetki on se kun käy kaupassa. Sinne ei pidä mennä nälkäisenä eikä suunnittelematta. Kukaan ei pistä sun kärryihin mitään ylimääräistä jos et sinä itse. Viikon ajan oon huomannu että mun kauppakärry näyttää ihanalta koska se on täynnä värejä ja ei voi olla puppua että ne saa ihmisen voimaan hyvin.. sitruunoita, avokadoja, banaania, tomaatteja, kurkkua, pinaattia, marjoja, kalaa ja valkosipulia! odotan oikein innolla mitä toinen viikko tuo tullessaan! Muutamina päivinä mulla on ollut tosi paljon energiaa, niin että olen vaan hymyillyt ja vatsa on sen tuntuinen kuin ois syönny pumpulia.
ja nälässä ei tartte olla eikä saakkaan! tästä mä tykkään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti