maanantai 21. helmikuuta 2011

Juoksupäiväkirja (HCR 2011)

Okei, nyt sain tosissani tuulta purjeisiin juoksuharrastukseni suhteen, nimittäin voitin osallistumisen 7.5.2011 Helsinki city run -tapahtumaan, iso kiitos kauneus & terveys -lehden porukoille. Puolimaraton on ehkä hyvä harjoitus jos joskus aikoo kokonaiselle osallistua ja yksi unelmistani olisinkin lähteä juoksemaan New Yorkkiin maraton.
Juoksuhistoriani on aika säälittävä mutta ainakin tästä on hyvä nousta ylöspäin. Nopein pisin lenkkini tähän mennessä on ollut 10 km ja aika 1:12, 13km taisi taittua niinkin pitkään aikaan kuin 1:30. HCR aikaraja taisi olla 3h joten ainakin näillä näytöillä olen maaliin pääsemässä mutta erittäin paljon on tehtävä että en olisi yksi viimeisistä.
 Ihan ensiksi marssin kampin Nike storeen. 6v vanhat tossuni ovat palvelleet hyvin ja pitkään mutta täydessä iskussa ne eivät enää ole.


  Seuraava asia olisi juoksuasennon tarkistaminen. Selkäni kipeytyy nopesti varsinkin pidemmällä matkalla joten pitää etsiä joku projuoksija joka voisi antaa vinkkejä tähän.
 Ja kolmas korjattava asia on vatsalihakset jotka pitää saada parempaan kuosiin jotta mm. selkäni saa tukea, eli aamun coretreenit astuvat kuvioihin.
 Neljäs juttu on ruokavalio, painoa on saatava putoamaan 5kg 7.5 mennessä koska nyt tuntuu että askel on jotenkin raskas ja kaikki paikat vain löllyy. Syön melko monipuolisesti mutta annoskoot vaihtelee suuresti ja pasta on hiipinyt takaisin lautaselle samoin leipä.
 Näistä aloitetaan ja näillä eväillä siis kohti toukokuuta.


NÄÄ! 


Nappasin K&T:n juoksukoulun seinältä tämmöisen treeniohjelman:

Ma Kevyt juoksulenkki 45 minuuttia, jonka jälkeen 5x100 metrin rento pyrähdys reipasta juoksua. Keskivartalojumppa ja hyvät venyttelyt.
Ti Lepo

Ke Vauhtikestävyysharjoitus: alkuun kevyttä verryttelyjuoksua 10 minuuttia, jonka jälkeen vähän venyttelyjä. Seuraavaksi 10 minuutin reipas juoksuspurtti (sykkeet saavat olla hieman korkeammat kuin normaalilenkillä). Välissä 5 minuuttia kevyttä hölkkää tai kävelyä, jonka jälkeen toinen 10 minuutin spurtti. Harjoituksen päätteeksi 10 minuuttia kevyttä juoksua. Kotona hyvät venyttelyt.

To Kevyt juoksulenkki 30 minuuttia. Lihaskuntoharjoitus kotona tai salilla ja hyvät venyttelyt.

Pe Vauhtileikittelylenkki 45 minuuttia, jossa matkan varrella 4–6 x 10–20 sekunnin nopeita juoksupyrähdyksiä hölkkäilyn lomassa.

La Lepo

Su Pitkäkestoinen, rauhallinen lenkki 1,5–2 tuntia.

Hmm,  tämä taisi olla kuntoilijoiden ohjelma mutta alkuun voisin hieman soveltaen noudattaa tuota.. heti alkuun tulee mieleen että voinko korvata edes yhden lenkin combatilla? ja myös voinko ottaa lisäksi ryhmäliikunta tunteja?


Tästä alkaa juoksu / treeni päivitykset. (nyt -15c joten vielä ei ulos lenkkipolulle pääse, eikä harrastamaan jopoilua)

21.2 combat 1h
23.2 piloxing 1h/ 45min kuntopiiri
-Kokeilun tuota piloxing tuntia ekaa kertaa ja se oli aika kiva. Tuntui mukavasti pakaroissa, reisissä, keskivartalossa. Tunnilla yhdisteltiin pilatesta nyrkkeilyä ja balettia, kuulostaa erikoiselta mutta toimii! Seuraavana päivänä jaloissa, vatsassa ja ojentajissa oli tuntuma että jotain on tehty! Ens kerralla kun on saanut jujusta kiinni saa varmaan vielä extra rankemman treenin.
24.2 combat 1h
25.2 Training for Runners 1h
27.2 combat 1h,
28.2 combat 1h

1.3 juoksu 8km aika 55 min / 100 vatsaa ja venyttelyt
- juokseminen tuntui todella hyvältä, uudet lenkkarit toimi ja olo oli todella energinen!
2.3 piloxing 1h / kuntopiiri 45 min
3.3 juoksu 8 km aika : 55 min / 100 vatsaa ja venyttelyt
- +2c lämmintä ja tiet joko sohjossa tai jäätävän liukkaat, samoin jalat tuntuivat olevan aika soosissa viimesillä kilometreillä.. mutta kengät tuntuu tosi hyvältä!
4.3 Combat 1h
6.3 hölkkä 30 min ja 15 min kävely / combat 1h
7.3 combat 1h
18.3 Training for Runners 1h
Takana väsynyt viikko ja peruin vaikka kuinka monta jumppaa. Veto aivan veks. Perjantaisen tunnin jälkeen olin aivan säpäleinä koko viikonlopun
21.3 combat 1h ja jopoilua 6km
22.3 juoksu 10 km / 100 vatsaa ja venyttelyt
23.3 piloxing ja kuntopiiri 45 min
24.3 juoksu 4km / kävely 5 km
25.3 Training for Runners 1h
26.3 juoksu 9km aika 1h
Osaksi tiet jo sulat mutta puunsuojissa tooosi liukasta. Jalat vähän jumissa mutta aina hetken niitä ravisteltua alkoi juoksu taas kulkea.. ongelma taitaa olla siinä että kunto varmaan riittäis jo pidempääkin lenkkiin mutta jalat "puutuu" semmoseen tilaan että en saa niistä enempää irti. Toivottavasti tää proplem poistuu kun lenkkejä tulee useammin...
27.3 combat 1h
28.3 combat 1h / jopoilua 6 km
30.3 piloxin / kuntopiiri

2.4 parkour
3.4 combat
9.4 tanssi 2h
10.4 tanssi 2h
11.4 juoksu 8 km 55min / jopoilu 5km
Tuntui alussa todella raskaalta, mutta kun jalat lämpes oli meno ihan ok.. vain vauhti puuttuu! ja aina käy samoin, 6-7km kohdalla iskee järjetön vessahätä ja sitten onkin kipitettävä kotiin! yritän olla juomatta vettä ennen lenkkiä mutta se ei auta.. nesteet kehossa lähtee liikkeelle ja se keskeyttää pidemmän lenkin.. pitänee varmaan suunnitella reitti niin että puolessa välissä matkaa on pysähtymistauko ja sitten hölkätä vasta kotiin..
12.4 juoksu 8km/ jopoilu 11km
16.4 juoksu 8km 53min
Fiilis korkeella, aurinko paistoi ja jaloissa voimaa enemmän kuin koskaan ennen!
18.4 combat
Pitkästä aikaa mahduin combat tunnille.. pieni tauko ehkä tekikin hyvää ja olin ihan liekeissä. Alkulämmittelyjen jälkeen laitoin kaiken peliin ja kertaakaan ei tuntunut siltä että en jaksa. Lenkeistä on ollut todella iso hyöty ja ilokseni huomasin miten potkuihin sai lisää voimaa! aivan loistavaa! LISÄÄ TÄTÄ!
22.4 reipas kävely 20km
25.4 reipas kävely 6km
26.4 jopoilu 7,5km
27.4 juoksu 6km 38min
28.4 juoksu 6km  38min

2.5 combat / jopoilua 6km
3.5-6.5 FLUNSSA

7.5 SE PUOLIKAS MARATON! :)

Eli matkaan lähdettiin antibioottikuurin, buranan ja duactin voimin. Olo aika voimaton joten kävelyä tuli paljon ja loput kevyttä hölkkää. Lopussa ehkä pikku kiri!

Tässä fiiliksiä:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti